Mitä kuuluu?

Teksti, jonka ei ollut tarkoitus tulla julkaistavaksi tässä blogissa.
--
Mitä kuuluu?

No, vastaatko? Niinpä. Et osaa. Kukaan ei osaa. Paitsi se stereotyyppisessä savimajassa asuva afrikkalainen, jonka kuvitellaan olevan kaikkea muuta, kuin onnellinen. Minusta tuntuu, että hän tietää onnesta paljon enemmän kuin moni meistä. Ei, älä. Tiedän. Uskottelet juuri itsellesi, että kyllä sinä tiedät onnesta, osaat nauttia pienistä asioista ja kaikkea sitä.
Mietipä vielä kerran tuota kysymystäni.

Mitä sinulle kuuluu? Mieti, pohdi. Vastaat kenties: ”ihan hyvää”, ehkä jopa ”kai ihan hyvää”. Niinpä niin. Kyllä juro suomalainenkin osaa jo nykyään sen verran small-talkia, tuota jaloa keskustelun kuningaslajia, että osaa suurempia miettimättä vastata: ”Fine, thanks, what about you?” tai ”Not doing so well really. But tomorrow is a better day, I s'pose. You?”. Aivan niin, eihän se niin hankalaa ole, eihän? Toistat vain saman lorun, jos kekseliäs olet, vaihdat muutaman sanan sieltä täältä, ja ohitat siten tuon vaikean kysymyksen, oikeastaan kertomatta mitään. Kohteliaasti osaat jopa pitää keskustelua yllä ja kysyä vastavuoroisesti keskustelukumppaniltasi: ”How are you?”. Ja nopeasti hänkin todennäköisesti toteaa jotain abstraktia; kertoo ”feeling alright”, ja ohittaa vastaamisen vaikeuden hänkin lahjakkaasti, monesti vuosikymmenten kokemuksella karaistuna. Niin, ethän todellakaan sano yhtään mitään murahtamalla, ”olen okei”. Neutraalimpaa äänihuulten tuottamaa kärähdystä tuskin on olemassakaan.

Eikö kuitenkin kysymys ”mitä sinulle kuuluu?”, ole harvinaisen selkeä tarkoitukseltaan? Etpä vain osaa siihen vastata kunnolla, en minäkään. Ja SE iski mieleeni kerran. Ja SE pakotti miettimään.
--
Seuraavassa tekstinpätkässä sinä lukijaparkani teet tuttavuutta muutaman kliseeksi muodostuneen termin kanssa. Pahoittelen tästä aiheutuvaa päänsärkyä ja hampaiden kiristelyä, mitä ikinämaailmassa se sitten tarkoittaakaan. En yksinkertaisesti osaa välttää näiden termihirviöiden käyttöä tässä tekstissä. Ellen käyttäisi niitä, niin... no, lukekaa nyt ensin.
--
Nykymaailma, kahdeskymmenesensimmäinen vuosisata ihmisen ajanlaskun alusta lähtien, vuosi 2010, kaamos. Nyky-yhteiskunta, nykytanssi, nykytaide, nykypäivä, nykynykynyky. Niin, siis tämä hetki. Nyt asumuksemme, maapallo, Tellus, miksi sitä kutsutkaan, on täynnä suoritusta. Yöllä suoritetaan nukkumista. Aamulla suoritat aamutoimet, suoritat työmatkan. Suoritat työpäivän tai koulutunnit. Suoritat ravitsemuksen. Suoritat kotiinpaluun. Suoritat TV.n katselun. Tupakanpoltonkin suoritat, ja askeleen. Suoritat, suoritat ja suoritat.

Jotkut asiat tosin suoritat tehokkaammin kuin toiset. Suoritat työpäivän tehokkaasti, sillä se pitää nukkekodin köydet puhtaina homeesta. Suoritat ravitsemuksen todella nopeasti, tehokkaasti senkin, jotta pääset jatkamaan työpäivän suorittamista. Miettimisen suorittaminen taas on ehdottomasti kielletty. Miksi? Siksi, että se, yliannostettuna, vähentää tehokkuuttasi. Mitä enemmän mietit, sitä enemmän ymmärrät tästä hetkestä, ja sitä tehottomammiksi suorituksesi muuttuvat, sillä aivot rekisteröivät päänsärkyä aiheuttavia mietteitä, jotka heikentävät suorituskykyäsi. Vähän kuin tietokone. Muisti täyttyy kun kone kerää sisäänsä yhä enemmän bittiroskaa, ja toisinaan viruksia, jotka lähettävät pahimmassa tapauksessa toosasi huollon kautta kaatopaikalle ilman sen suurempaa hempeilyä. Saastunut yksikkö hävitetään, suorituskyvytön, itsenäinen otus hyljätään. Siksi sinäkin haluat pysyä erossa kielletyistä mietteistä, viruksista. Jotta pysyt mukana maailmanmenossa, jotta suoritat tärkeät asiat maksimaalisella tehokkuudella.

Siinä lyhykäisyydessään perimmäinen syy siihen, mikset osaa syvällisesti vastata kysymykseen, ”mitä sinulle kuuluu?”. Tämä päivä yksinkertaisesti vaatii sinulta niin paljon, ettet vahingossakaan ehdi, etkä edes halua, ajatella itseäsi. Voit koettaa löytää sille aikaa, mutta ennen pitkää huomaat, että aikaa ei ole. Yöllä ajatteluun kulutettu aika kostautuu päivisin, jolloin tulisi suorittaa niin helvetin paljon ja niin helvetin tehokkaasti.

Pinnallisuutta, sitä tämä kaikki vain on. Tyhjiä lauseita, sanoja, kirjaimia, vailla sanomaa. Jos sanot, sanot sen naurattaaksesi. Jos olet aikeissa sanoa jotain muuta, mahdollisuutesi sen sanomiseen katoavat olemattomiin sillä silmänräpäyksellä, kun avaat suusi. Huomaat, etteivät äänihuulesi osaa päästää oikeita ääniyhdistelmiä muodostaakseen haluamasi sanomarikkaan lauseen, sillä nykyaikaistuneille aivoillesi sen muodostus on liian suuri pala. Mielesi täyttyy pinnallisuudella, small-talkilla, maailman ongelmilla, erotiikalla ja työllä, niin että sinusta tulee syvällisesti mykkä. Hylkiö unelmillesi mutta samalla mallikappale tälle maailmalle, jota myös yhteiskunnaksi kutsutaan.
--
Oletko jo ehkä ymmärtänyt palasen sieltä, palasen täältä? Vai oletko liian kiireinen ymmärtämään, kaikki energiasi suorittamiseen kuluttaneena? Pohdin, ja sain mieleeni pyydystettyä ajatusten virrasta yhden ainokaisen mahdollisen ratkaisun tähän ongelmaan, ja tämäkin ratkaisu kalskahtaa epämiellyttävän kliseiseltä.

Muuta Afrikkaan. Elä primitiivisessä ympäristössä, kommunikoi elekielellä. Keskity vain tärkeimpiin tarpeihisi, ja unohda tämä maailma. Päästä irti arjesta, unohda tehokkuus, kiipeä vuorelle, istu ja mieti. Ymmärrä, ettet voi astella ravintolaan ja tilata suurta rasvaa tihkuvaa lihakimpaletta. Valmista itse ruokasi. Kokeile, voitko juoda merivettä paremman puutteessa, kärsi vatsakivuista ja opi virheistäsi. Tunne päivän polte, yön jäätävä kylmyys, sadekausi. Kasva, unohda vedestä heijastuvan peilikuvasi tarkasteleminen. Mitä merkitystä sillä oikeasti onkaan, miltä näytät?

Meditaatio rantahietikolla, ateria samassa luolassa voodooheimon kanssa. Yrteistä virittelemäsi suitsukkeen aromin hallusinaatiota luova vaikutus, näkymä puuvanhuksen leveältä oksalta kauas merelle. Auringonnousu ja ensimmäinen pyydystämäsi kala. Auringonlasku ja myrkyllisen marjapensaan oksasta napattu kohtalokas suupala. Selviät, sillä bakteerikantasi on sopeutunut paikalliseen ruokavalioon. Ihme sekin.

Kun olet muodostanut uudenlaiset rutiinisi, muistele mennyttä, tätä maailmaa ja pohdi, kannattaako tehokkuus, ja onko tällaisessa kuvailemassani “suoritus suorituksen jälkeen” -elossa järjen hiventäkään. Muista myös miettiä, miltä itsestäsi tuntuu. Pohdi jokaista tunnetta erikseen, jokaista liikettä, jokaista äännähdystä.

       
Kokeilen uudestaan. Mitä kuuluu?