Muutamalla sanalla luovasta kirjoittamisesta

Kirjoittaminen on itsensä toteuttamista, omien ajatustensa sanoiksi muuttamista, parhaimmillaan ilman vähäisintäkään itsekriittisyyttä. Vähän kuin kävisi terapiassa kynän ja paperin tai näppäimistön kanssa. Tai toisaalta vähän kuin matkustaisi maahan, joka sijaitsee siellä, mistä kukaan ei ole tajunnut etsiä.

Väittäisinpä, että selkeä enemmistö kirjoitustaitoisista ihmisistä, jotka väittävät etteivät osaa kirjoittaa luovasti, eivät vain uskalla yrittää sitä. Luovalle kirjoittamiselle on luotu tiukka malli, joka koostuu klassikoiksi muodostuneista romaaneista, kasasta loppusointuja ja kalevalamittaa sekä röykkiöstä sikaria pössytteleviä, fiinisti viiniä nauttivia, kynä ja paperi käsissä luonnon keskellä horisonttiin katselevia tärähtäneitä yli-ihmisiä. Mutta kyllähän sen jokainen taitaa tietää, ettei se nyt ihan noin mene.

Ainoa relevantti seikka tuossa edellämainitussa kuvauksessa on kynä ja paperi. Kynän voi korvata tietokoneen näppäimistöllä, matkapuhelimella, iPodilla, vaikka veitsellä jos siltä tuntuu. Ja huomauttamisen arvoista on myös se, että siistin aanelosen sijaan kirjoittaa voi vaikka karkkipaperiin tai vessakopin oveen (jos tilaa vain riittää). Kirjaimia, sanoja, lauseita ja virkkeitä asetellaan järjestykseen, siinä se. Ei se siitä johdu, etteikö Matti 45vee tai Barbi 14vee osaisi kirjoittaa, uskalluksen puutteesta tässä vain on kyse.

Kuten eräskin totesi, ”Se on aliarvostettuu touhuu. Toivottavast ihmiset tajuu kokeilla.”

Niinpä juuri. Nimenomaan. Kirjoittamista vaivattomampaa ja näkymättömämpää tapaa itsensä ilmaisulle saa hakea. Helposta on kuitenkin tehty lähes mahdotonta koulun äidinkielen tunneista lähtien, kun opetetaan kuinka Aleksis Kivi riimitteli ylväästi ja satumaisen kauniisti suomalaisuudesta ja kirjoitti klassikkotarinan seitsemästä veljeksestä.  Hyvin harvaa nykysukupolven edustajaa kiinnostaa antiikkiselta haiskahtava suomalaiskuvaus tai loppusointuihin takertuminen, ja siten kynnys kynän paperille vapaaehtoisesti asettamiselle on korkea.

Kokeilisit kuitenkin. Silloin juuri, sinä iltana kun kaikki tuntuu tylsältä. Käy dialogia sen paperinpalan tai näyttöpäätteen kanssa omista ajatuksistasi, tai siitä, mikä nyt tuleekaan mieleen. Pahin virhe on olla itsekriittinen, se kuihduttaa luovuuden olemattomiin silmänräpäyksessä. Itse olen kirjoittanut muun muassa saippuasta, punaisesta paperinitojasta ja leikkipuistosta löytämästäni pikkukivestä, joten: uskalla valita aiheeksi se, mikä ensimmäisenä tulee mieleesi! Tärkeintä on, että kirjoitat.

Huomaat, että kirjoittaminen auttaa käsittelemään vaikeita asioita. Paperille voit muotoilla juttuja, joita et ikimaailmassa uskaltaisi parhaalle ystävällesikään sanoa, ja jälkeenpäin vaikkapa polttaa kirjoituksesi ja katsella, kuinka ongelmasi muuttuvat tuhkaksi. Asiat vain tuppaavat selkeytymään kirjallisessa formaatissa, syystä tuntemattomasta.

Kirjoittamista kannattaa kokeilla, ei minulla muuta. Jos sinulla oli aikaa lukea tänne asti, sinulla on silloin myös aikaa vähintään minuutin päivittäiselle kirjoitustuokiolle, aika alkaa nyt!