Se vieras mies,
se mies jota kohti äiti kielsi
katsomasta koska se kuulemma
oli huonoksi
esimerkiksi.
Se sanoi kerran
silloin sen kerran
kun äiti ei katsonut
ja minä katsoin.
Se vieras mies sanoi että
se ei ollutkaan työtön.
Ei sillä päivätyötä ollut
se vaan tykkäsi ajatella ja
katsella maailmaa
kun muut
duunailivat toimistoissaan.
Se sanoi että se
silloin yöllä kun duunarit
koisivat
silloin se sanoi
tekevänsä työnsä.
Se rupatteli ihmisille aina
öisin. Kuunteli, ja sitten
kertoi mitä se ajatteli siitä
mitä se äsken kuuli.
Kuulemma helpoin homma
ikinä mutta ne ihmiset aina
hämmästeli jälkeenpäin
että kuinka se
osaa.
”Mitä kaikkea ne ihmiset
sitten oikein
juttelee?”
kysyin ennen kuin
ehdin ajatella.
Se pyöritti päätään ja
hymyili.
Se sanoi minulle sitten ettei
se ikinä hiisku työasioista
kenellekään. Sen homma on
luottamushomma eikä
se toimi ellei se pidä ihmisten
juttuja salassa.
Kuulemma pohtivat
elämän peruskysymyksiä,
se sanoi ja jäin
miettimään että mitä ne
sellaiset oikein
ovatkaan.
Mutta se jatkoi vielä sanomalla että
se piti sen työstä todella
tosi paljon. Eihän se palkkaa
saanut
tai olisihan muttei halunnut koska
sille riitti ihmisten tarjoamat kahvit aina
keskustelun lomassa.
Totesi lopuksi että on
oppinut itsekin elämästä ja
että minunkin kannattaisi
kokeilla jahka kasvan isoksi.
Punastuin tuollaisesta, olisihan
se hurjan iso tehtävä.
Epäilemättä vielä tosi vaikea!
Sitten se
mies toivotti hyvät
päivänjatkot ja sanoi vielä
että pitäisin mielessä sen
sanat. Lupasin ja juoksin
kotiinpäin ja kun
vilkaisin taakse niin
se ukko oli juuri
tonkimassa naapurin
roskista selkäänsä pidellen.
Veljet että ihailin sitä vierasta miestä!
Ja kun kotona söin
iltapalaa niin katsoin
äitiä silmiin ja kysyin että
”mitä kuuluu äiti?”
No comments:
Post a Comment