Viilto vasten silkkistä ihoa
untuvaiset nousevat
jäykistyvät kertomaan tarinansa
kiiltävälle pinnalle jota
keltaliekit hetki
sitten hellästi lipoivat.
Huone täyttyy kirkkaasta sävelestä
seitsenjalkaisten verkonkutojien työn hedelmä valuu hukkaan
ääniaallot pyyhkäisevät puhtaaksi joka onkalon.
Leikkuupöydällä makaa käsiraudoissa tuo
kristalliäänen omistaja.
Paineen kasvaessa
punasolujen paljous vapautuu
valkealle pellavapehmusteelle
luoden värisateen
muodostaen yhä vuolaamman
virran
kuten se pieni puro
kun kevätaurinko sulattaa jääpeitteen.
Viimeinen pysäkki muuttuu ymmärrettäväksi tosiasiaksi ja
ainutlaatuinen performanssi alkaa.
Puro elpyy joeksi
elpyy myrskyksi, mereksi
ukkostaa ja salama iskee
sähkövirrallaan kineettisen energian
ikuiseen pannaan.
Sydänkäyrä tekee piikin yhä
hitaammin ja
hitaammin kunnes
jäljellä on kaunis
looginen suora
lineaarinen yhtälö
julma mutta
mustavalkoinen.
Moi. :)
ReplyDeleteLöysin sun blogin tuolta runo soi ja särisee -kurssilta ja jäin heti lukijaks. Oot kirjottanu mielenkiintosia runoja ja haluan ehottomasti lukea lisää näitä! Kyselit että julkaseeko muut runojaan, niin mulla on kanssa tuolla mun blogissa jotain. Tosin kirjotan enemmän vähän sellasta turhaa ja kerron enemmänkin kirjotusprosesseista kun ite lopputuloksista... :D
Mutta kiva blogi ja sulla on tosi kiva tyyli kirjottaa!
Heips! Kiitoksia paljon sanoistasi, piristivät muuten hyvin tylsää iltaa! :) Seurailenpa tästä eteenpäin sinunkin blogiasi!
ReplyDelete